keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Maijun askartelutila

Asun kaksiossa, joten tilaongelmaa on minullakin ja tavaraa liian paljon suhteessa tähän asuntoon nähden. Minun askartelutilani sijaitsee meidän makuuhuoneessa. Sinne olen mieheni avustuksella rakentanut itselleni omasta mielestäni ihan toimivan työskentelytilan. Minä siis olen suunnitellut ja mieheni sitten toteuttanut suunnitelmani. Itselleni tärkein asia työskentelytilassa on se, että kaikilla tavaroilla olisi oma paikkansa ja ne olisi käden ulottuvilla. Työskentelytilassani on 3 metriä pitkä työpöytä. Työpöytä ja sen alakaapistot on rakennettu keittiön pöytälevystä ja alakaapeista. Tykkään työskennellä yleensä seisten ja siksi tämä pöydän korkeus on niin ihanteellinen tällaiseen työskentelyyn. Ihanteellista olisi myös se, että pöydän pinta olisi aina näin tyhjä. Ainahan niin ei ole ollut sen todistaa tämä jokus blogissani julkaisema kuva.



Muutama kuukausi sitten teimme huoneeseen taas isoja muutoksia (jälleen kerran). Aiemmin työpöytäni näytti aina tältä. Minulla oli pitkään "visio" päässäni, että haluan työpöytäni eteen hyllykön, jossa on pieniä lokeroita. Sellaista sitten yritin etsiä pitään, mutta ei vaan tullut vastaan. Tiesin, että monet DVD-hyllyköt olivat lähellä sitä, mitä halusin, mutta sopivan kokoisia ei löytynyt. Lopulta päädyin sitten siihen, että ostin pitkän DVD-hyllykön ja laitoimme sen ikään kuin "makaamaan" hyllykiskojen päälle (hyllyn läpi porattiin vielä ruuvit jotka pitävät hyllyn varmasti kiinni seinässä). Tällä kokemuksella voin sanoa, että tykkään kovasti tästä järjestelystä. Hyllyyn mahtuu niin paljon pulloja, purnukoita ja muuta pientä sälää. Vasta tämän muutoksen jälkeen olen saanut pidettyä työtilani suhteellisen siistinä. Suosittelen siis pienille tarvikkeille hyllykköjä, jossa on pajon pieniä lokeroita. Pienet tarvikkeet oli ennen aina mun ongelmani, mutta nykyää ei enää. Juuri ne tarvikkeet veivät entisestä työpisteestäni sen suurimman pöytätilan.



Pöytälevyn alla on jokainen tyhjä neliömetri on tarkkaan harkiten käytetty hyödyksi. Syksyllä ostin kaksi Elfan ritilähyllykköä, jotka on laitettu päällekkäin. Valitsin matalat ritilähyllyt hyllykkööni. Ensisijaisesti olin ajatellut säilöä näihin ritilähyllyköihin mun puupalikalliset leimasimet, mutta tällä hetkellä laatikostoissa on myös muuta (mm. paperileikkurit, leimasimet, Fiskarsin lävistimet, leimasinmusteita, tehosteaineita ym. ym. ). Näitä tulen esittelemään tarkemmin myöhemmin teemallisissa postauksissamme.


Huoneen nurkasta löytyy myös lipasto, josta löytyy yhdestä laatikosta stansseja ja lävistäjiä, yhdestä kartonkeja ja papereita.


Tilaa ei koskaan ole liikaa ja siksi osa telineistä ja "lajittelemattomista" nauhoista ovat joutuneet myös lattialle. Tuo nauhavarasto odottaa aikaa parempaa ja sitä, että joku ne jaksaisi järjestellä paikkaan parempaan (ajatukset on valmiina, vain totetus puuttuu).


Kaikki kaappini eivät olleet ihan edustuskunnossa, joten niitä en nyt tähän hätään viitsinyt kuvata. Kun saan ne edustuskuntoon, niin lupaan ennen/jälkeen kuvia niistä.

Ihan kaikki tarvikkeeni eivät mahdu tähän mun askartelutilaani. Tämän tilan lisäksi olen vallannut olohuoneesta ison kaapiston, johon olen säilönyt mun kaikki rakkaat laitteeni kasseineen ja säilytyspusseineen. Siitä kaapista en nyt viitsinyt ottaa kuvaa, koska mielestäni sekään ei ole ihan edustuskunnossa.

Tällaisissa tiloissa tällä hetkellä askartelen. Nyt tämä ratkaisuni tuntuu hyvältä, mutta se edellyttää aina sitä, että jokainen tavara menisi aina paikoilleen askartelun jäljiltä. Ainahan ei tunnu olevan aikaa tarvikkeiden paikoilleen järjestelylle.

Maiju

11 kommenttia:

  1. Tuosta tyylistä minä tykkään! Kaikki on just siinä, missä pitääkin eli käden ulottuvilla. Tosin voisin kuvitella, missä kunnossa nuo nauhat lattialla olis Sohvin, Maxin, Miinan, Tuiskun, Lumikin ja Meimin jäljiltä ;o).

    VastaaPoista
  2. Pirkkis... voin kuvitella, että kuinka kiva niitä nauhoja olisi levitellä pitkin kämpppää. No kyllä mä ne saan vielä paikoilleen.

    Itselläni on toivomus vielä, että saisin kasvatettua ylöspäin tätä säilytyssysteemiä. Tilaa seinällä meinaan vielä olisi.

    VastaaPoista
  3. Askartelussa kaikista ikävintä on tuo jälkien siivoilu :)

    Monesti tulee vaan sullottua kaikki mahdollisimman nopeasti takaisin kaappiin ja eihän sieltä sitten seuraavalla kerralla mitään löydä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä esimerkistä!
    Olen samaa mieltä Paperia ja lankaa kanssa: jälkien siivoilu on ikävintä ja vie todella paljon aikaa.
    Mitkä artikkelit yhteen laatikkoon, siinäkin on toisinaan kova miettiminen. Tänään on järkevää jokin systeemi ja huomenna se ei olekaan enää loogista...

    VastaaPoista
  5. Itse olen todennut saman, että tuntuu, että tämä on niin ikuisuusprojekti. Tänään kun olen keksinyt loistoidean johonkin säilytykseen, niin huomenna keksin vielä toimivamman.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana askartelutila! Mahtavasti paikka joka tavaralle. Itselläni tavaramäärä on paljon pienempi, mutta silti harmittaa, kun niitä joutuu pitämään paremman tilan puuttuessa korkealla hyllyllä laatikoissa ja korjaamaan pois askartelupöydältä (=keittiön pöytä) joka kerta.

    VastaaPoista
  7. Annukka. Mä jossain vaiheessa vilautan yhdet ostokset, jotka sopivat esim pienemmälle pöydälle ja saa säilöttyä paljon pientä tavaraa. Kunhan saan ne kasattua ensiki. Sopii siis kirjoituspöydälle laitettavaksi.

    VastaaPoista
  8. Oi, aivan ihana askartelutila, kiitos kuvista :) Meillä on kaksi pientä lasta ja odottelen aikaa, jolloin saisin tehdä itselleni vastaavan tilan...nyt ei parane jättää mitään esille...tavarat saattavat löytyä sen jälkeen mistä hyvänsä :)

    VastaaPoista
  9. Tuohan onkin kiva juttu kääntää dvd-hyllykkö kumolleen. Itsekin olen miettinyt että mikä olisi parempi vaihtoehto;ihan perinteiset hyllyt vaiko jokin lokerikko malli.

    VastaaPoista
  10. Näppärä tila siulla. Miulla oli aluksi askartelunurkkaus olohuoneessa, josta se vaihtui sitten makuuhuoneeseen. Nyt alan kallistumaan taas ajatukseen sen siirtämistä olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kokonaisuus tässäkin. Itse vasta sain lahjoituksena (kortteja vastaaan :)))) atk-pöydän, jossa hyllyjä, joten nyt on tällainen projekti menossa, eli tarpeen tulevat kaikki vinkit!

    Ja minusta se, että saa koko ajan etsiä jotain, on kaikista turhauttavinta - jos tietää, että kyllä mulla joku juttu on, mutta missä.....kyllä hikareita on tullut otettua enemmän kuin laki sallii...huoh....

    VastaaPoista