maanantai 28. helmikuuta 2011

Kukkien säilytystä Maijun tapaan

Kukkien säilyttäminen on minun tapauksessani hieman vaikeaa siitä syystä, että kukat on suuri heikkouteni ja niitä on todella paljon. Itse olen päätynyt järjestämään omat kukkani niin, että isot kukat on eri paikassa kuin pienet kukat. Lisäksi olen erotellut itse tehdyt kukat ostokukista ja ne löytyvät omasta rasiasta.



Sisustuskaupat on yksi minun heikkouteni askartelutarvikesäilytystarvikkeiden suhteen. Ostin tämän korin sisustuskaupasta, koska näin silmissäni tyhjän korin täynnä kukkia. Kori on aika iso ja siihen mahtuu todella paljon kukkia. Siinä vaiheessa kun kori alkaa olla puolillaan, täytyy aina alkaa täydentämään varastojaan. Tästä siis näkee yhdellä silmäyksellä, että missä vaiheessa on omat varastot ja koska on täydentämisen aika.


Säilytän pienempiä ja itse tehtyjä kukkia läpinäkyvissa muovirasioissa. Näistä tykkään siitä syystä, että niitä voi kasata päällekkäin ja näen heti, että mitä mikäkin rasia pitää sisällään. Suosin hyvin paljon läpinäkyvyyttä säilytyksessä. Nämä läpinäkyvät rasiat on ostettu Clas Ohlsonilta, mutta niitä voi löytää jopa päivittäistavarakaupoistakin.


Suosin myös säilytyksessä irtokarkkilaatikoita. Näitä olen hakenut lähimmästä Makuunista. Makuuneissa tyhjiä karkkilaatikoita on usein jätetty liikkeen eteiseen ja vieressä on lappu "Saa ottaa". Näitä voi kysellä myös päivittäistavarakaupoista tai kioskeista, joissa myydään irtokarkkeja. Näistä tykkään myös koska näitä on helppo kasata päällekkäin ja näistä näkee läpi. Näissä olen säilönyt itse tehtyjä kukkia ja perhosia:


Itselläni on vielä yksi vetolaatikollinen kukkia, joissa nämäkin kukat on sulassa sovussa kaikki keskenään:
Kun kukkia on paljon ja tilaa on vähän, kannattaa poistaa kuka alkuperäisistä pakkauksista. Näin kukat vievät paljon vähemmän tilaa kuin niin, että ne olisi alkuperäispaketeissa. Itse aina kerään juuri ostamiani kukkia tällaiseen ritiläkoriin ja sitten jossain vaiheessa ne pääsee lopulliseen säilytyspaikkaansa.


Lisää erilaisia säilytystapoja tulossa lähipäivinä.

Maiju

6 kommenttia:

  1. Sulla vähän noita kukkia on :D

    VastaaPoista
  2. Pari kukkaa ja nekin vähän ristissä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan vaan muutama kukka :)
    Minä säilytän valmiit ostetut kukat suurin piirtein väreittäin; valkoiset, punaiset, siniset, keltaiset ja sitten koottavat versiot erikseen.

    VastaaPoista
  4. Kukkien joukkoon lentäneet linnut ja perhoset ovat söpöjä <3

    VastaaPoista
  5. Taidat tehdä ristiretken laatikoille sitä oikeaa kukkaa etsiessä vai tuleeko mieleesi aina kukka, joka sinulla varmasti on? Käytätkö pääsääntöisesti ostokukkia vai onko kokoelmissa myös asetelmista(kynttilämansetit) purattuja kukkia?

    VastaaPoista
  6. Maija... Mä pelaan väreillä hyvin paljon tehdessäni kortteja. Kun teen kortin, niin kaivan tietyn värsiä kukkia eteeni ja lähden niistä hahmottelemaan kukka-asetelmia. Muistan yleensä korttia tehdessäni, että millaisia kukkia mulla on kyseistä väriä ja sitten vaan näppituntumalla niitä isosta korista hakemaan ;)

    Nykyään käytän myös manseteista aina jotain yksittäistä kukkaa. Lisäksi käytän ostokukkia ja itse tehtyjä kukkia. Kukat ovat mun elämäni suola ;)

    VastaaPoista