keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Maissin askarteluhuone

Tällä viikolla olemme iloksemme saaneet vierailijaksemme Maissin.
 Maissin ihanan blogin löydät TÄÄLTÄ
Maissi kirjoittaa: "Tämä askarteluhuoneeni on pitkäaikainen unelmani ja nyt se on ollut kaksi vuotta minulla. Kahden vuoden aikana on tavara lisääntynyt sen verran, että olen joutunut muutaman kerran organisoimaan tilan uudelleen ja viimeisin ostos on tämä Ikeasta hankittu Expedit hylly, mikä näkyy ensimmäisessä kuvassa. Leimasimia ja kuvioleikkureita minulla on paljon, joten niitä olen laittanut useampaan paikkaan.
 Olen lajitellut leimasimeni, stanssini ja kuvioleikkurini eri laatikoihin ja kaappeihin. Yleisesti olen lajitellut tavarat merkin mukaan, mutta myös teemat sopivat hyvin lajitteluperusteeksi.

Laitoin Fiskarsin ikkunalävistäjät laatikkoon, käytän niitä paljon ja irtonaisten eri osien vuoksi niitä on helppo säilyttää yhtenäisesti vierekkäin. Osat eivät näin sekoitu keskenään.

Ezmountattuja tekstileimasimia säilytän kansioissa ja akryylileimasinsettejä leimasinlaatikossa.

12x12 paperit säilytän cropper hopperin koteloissa ja kuvioleikkurit olen lajitellut kuviot ja boordit erikseen ja myös merkin mukaan.

Sizzixin stanssit säilytän omassa laatikossaan

Pieniä kuvioleikkureita säilytän metallikorissa pöydällä

Puukannalliset teksti- ja kirjainleimasimet ovat omassa laatikossaan."

Lisää kuvia Maissin askarteluhuoneesta löydät hänen blogista.
TÄSTÄ pääset suoraan Maissin aiempaan askarteluhuonepostaukseen.

1 kommentti:

  1. oi joi.. vielä kuukausi pitää odottaa muuttoa ja omaa askarteluhuonetta.. tässä Maissin tilassa oli aika paljon sen tapaista mitä omaani olen ajatellut..

    VastaaPoista